maanantai 4. heinäkuuta 2011

Uudistamista


Ruokaryhmä, jota vasten olen luultavammin hamuillut ensiaskeleitani. Mummulan ruokaryhmä, joka merkitsee minulle. Ruokaryhmä, jonka sain kotiimme muutama vuosi sitten. Ah.

Päätin viimein aloittaa ruokapöydän ja tuolien uudistamisen. Voitteko kuvitella, että tuo kangas on 35 vuotta päivittäin istuttua! En voi lakata hämmästelemästä laatutavaran kestävyyttä. Yhden tuolin pohja oli säpäleinä, rusahti uhkaavasti istuttaessa, kesti kumminkin. Ällöttävästi murentuneeseen pehmusteeseen oli painautunut kummallinen jälki;  näyttää ihan luolamaalauksen ukkelilta.

Uusi pohja, pehmuste ja kangas. Kovaa hiomista ja pintaan ajattelin valkoista puuvahaa. (Ehdotuksia tosin otetaan vastaan!)

Ruokaryhmän uudistamista tärkeämpi tavoite on itseni uudistaminen (tai ainakin hetkellinen muuttaminen). Päätin nimittäin keskittyä, tiedostaa ja taistella vastaan. Tällä kertaa en hermostu, kun valmista ei tule seuraavan tunnin sisällä. Tällä kertaa teen rauhallisesti yhden kerrallaan. Tällä kertaa maltan odottaa maalin kuivumista. Tällä kertaa en oikaise mutkissa lopputuloksen kiilto silmissä.

Ehkä minustakin tulee laatutavaraa.

3 kommenttia:

  1. toi on kyllä paha... kun on tälläinen italialainen termostaatti, minkäs sille mahtaa! oon ihan samanlainen. ciao!

    VastaaPoista
  2. Kerro sitten kuinka monta kertaa oikasit... ☺

    Että kuinka pian on kuvia odotettavissa valmiista???

    Ei mitään kiirettä.......kai?

    VastaaPoista
  3. Innolla odottelen, millaiseen korvaavaan päälliseen päädyt...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...