Muikkunen ei osaa vielä uida.
Emme käyneet vauvauinnissa. Kun koko maailma oli kaaoksessa, en voinut kuvitellakaan lähteväni uittamaan pätkää lauantaisin kello 6.30. Pahimmassa tapauksessa bussilla. Tunnin välein vaadittujen yösyöttöjen jälkeen. Hormoonihöyryissä. Juu ei. Silti tunnen vieläkin huonommuutta ja ihailen niitä äitejä, jotka siihen pystyvät. Niitä, jotka singahtavat tikkana uimahalleihin ja kylpylöihin ja feisbuukittavat hauskoja sukelluskuvia.
Myöhemminkin uimahallikäynnit ovat olleet minimissä. Minua ällöttää ajatus allasvedestä: pissaavista mummoista ja papoista, peseytymättömistä ihmisistä, räästä, jalkasienistä, satiaisista ja urbaanilegendoista. Vaatii aikamoista henkistä valmentautumista, että saan tuupattua ajatukseni taka-alalle. Arpaonnikaan ei ole suosinut kaupungin uimakouluvalinnoissa. Joten.
Nyt minulla on missio. Tavoitteellinen ja säännönmukainen uintiharjoittelu. Iloisesti leikkien. Nauttien (
mjooh).
Olemme käyneet läpi uintiharjoituksia
Ylen Lasten uimakoulu -videoiden mukaan. Huomaan jopa puhuvani hallilla samanlailla kuin videoiden uimaope. Tavaan
uinnin tavoitetaulukkoa.
Muikkunen myyrä tärisee innosta ja tulosta syntyy. Nyt seikkailemme alkeismerkin ja harrastemerkin välimaastossa. Vaikka oikea potkuasento tuppaa vielä unohtumaan, olen niin ylpeä. Meistä molemmista.
Tänään testasin lastenaltaassa perhosuintia. Mielestäni vedin komeasti, sulavasti kuin merinorsu. Pärskittyäni altaan päähän huomasin, että olen aiheuttanut valtavan hyökyaallon, lastenallas tulvi uhkaavasti pitkin käytäviä ja Muikkunen kiljui "äitiiii, lopetaa". Ensi kerralla kauhon vain rauhallisesti mummorinulia. Mieluiten jossain toisessa uimahallissa.
Minkähän takia uidessa tulee aina aivan kaamea pissihätä?