Perinteisin menoin

Aurinko paistaa. On loma. Olen 200 gramman päässä tavoitteesta, ja nykyinen olomuotoni on 13,42% alkuperäistä vähemmän. Selvästi homma rules ok.

Vaan enpä tässä kirjoittelisi, ellei joku vituttaisi. Ei kai kekään nyt rupea pelkkää onnellisuuttaan ylöskirjaamaan.

Eilen pakkasin puhtaat, kirjavat lakanat, täkit ja lisävällyt. Ostin kaupasta ison kanapaketin, raejuustoa ja rahkaa. Porkkanoita ja mustikkakeittoa. (Hyvä on, myönnetään. Ostin myös pienen Pantteri-pussin.) Tungin autoon kameran, tietokoneen ja toppahousut. Rauhallisin mielin asennoiduin melkein kolmeen kokonaiseen päivään ylhäisessä yksinäisyydessä. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Vesipumpunperkele toimi ainakin kaksi minuuttia moitteetta. Liitokset pysyivät kuivina ja vesi juoksi hanasta kuin paremmallakin huvilalla. Kunnes. Pumpun suodattimen kansi särähti säpäleiksi ja silmänräpäyksessä pumpun alla olevassa kaukalossa oli kaksikymmentä litraa hileisen kylmää porakaivovettä. Siinä sitä sitten laapittiin Miehen kanssa ritirinnan. Muutamia kissanvittuja ja hevonperseitä. Laimeasti vain, tavan vuoksi. Ei nämä vesihässäkät yllätyksenä tule. Suurempi yllätys olisi, jos kaikki toimisi. Viime vuonna taisi käydä niin.

Olisi ylellistä, jos voisi laittaa rahaa ammattimaisesti rakennettuun vesijärjestelmään. Noin vain, laskematta ja pihistelemättä. 

Ruoho siellä jo vihersi. 

300 gramman pettymys

Pitäisi olla sellainen sääntö. Jos ihminen käy kolmesti viikossa lenkillä, pysyy kohtuullisen hyvin ruokavaliossa ja saavuttaa ennätyksiä, niin sitä ei pitäisi palkita 300 gramman painonnousuna.

Ennätyksiksi luen sen, että viimein hölkkäsin Lukonmäen ylös. (Lukonmäki on kilometrin matkalla noin 130 metrin nousu ts. pirummoine mäki.) Hymisin mielihyvää, vaikka tuo itseänikin epäilyttävä saavutus tapahtuikin aprillipäivänä ja vaikka mäen päällä podin pienoisen välikuoleman. Polviin nojaavan hapenottopaussin jälkeen juoksentelin vielä kuusi kilometriä. (Nyt puhutaan kuitenkin ihmisestä, jonka mielestä lenkkeily on aivan perseestä. En ole koskaan kokenut paikasta A paikkaan A juoksemista mitenkään hyödyllisenä.) Eilen lankuttelin personal bestin (5 minuuttia ja 35 sekuntia).

Teen mielikuvaharjoitteita, jotta huomenna palaan taas aisoihin. Ja ruokavalioon, joka ei sisällä suklaamoussella täytettyjä suklaamunia. Uuh.

Laihdutusmetodini on herättänyt paljon mielenkiintoa. (Susanna kysyi edellisessä blogipostauksessa.) Siksi haluankin jakaa tämän: olen löytänyt oikotien onneen! Käänteentekevän ruokavalion ja superdieetin!

Syön vähemmän kuin kulutan. 

Joo. Voi vehje. Teoriassa ärsyttävän yksinkertaista. Käytännössä laihdutus vaatii ainakin meikäläiseltä täyden huomion. Prinsiipit ovat kuitenkin selvät.

1) Annoskoko. Vaihdoin perheemme ruokalautaset pienempiin. (Mies luulee tätä edelleen laihdutuksen kannalta erityisen merkittäväksi asiaksi, mutta todellisuudessa vanhat lautaset olivat rumat.) Annoskoko on huomaamatta pienentynyt, lautasella pääosin värillistä ruokaa. 

2) Pureskelu. Kaksikymmentä puraisuakin on yllättävän paljon.

3) Kaloriat tutuiksi. Rekisteröidyin Kiloklubiin ja pidin pari viikkoa ruokapäiväkirjaa. Vanhastaan selkärangassa olevat Painonvartijoiden pistelaskujärjestelmät aktivoituivat. Muutaman viikon söin noin 1300 kcal päivässä, jatkoin noin 1500 kilokalorialla ja lisäsin liikuntoa. Fiilispohjalta määrä tuntui oikealta. Uunikasviksia, kanaa, kalaa, raejuustoa ja rahkaa kuluu hemmetisti. Rahkan kanssa mustikkakeittoa, raejuuston kanssa appelsiinia. Kaurapuuroa, marjoja, hedelmiä. Reissumiestä, kalaa ja juhlapäivinä Polaria. Salaattia. Naposteluun muutama kuivattu karpalo. Munaa ja avokaadoa. Banaania. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Tasaisesti koko päivä. (Paitsi lomalla. Paitsi kriisipäivinä. Paitsi pääsiäisenä. Kastemadon selkäranka.) 

4) Ei vertailua. Ei pidä verrata ruumiillista työtä tekevän miehen ja konttorissa istuvan naisen päivittäisiä ruokamääriä. Tulee paha mieli.

5) Vesi. Juomiseen on keskityttävä.

6) Vartti. Kummallista kyllä, vartissa mieliteko ehtii jo unohtua. 

7) Mielikuvitus. Jos kovasti mielikuvittelee, niin mustikkakeitossa killuvaa rahkaa voi luulla kermavaahdoksi. Raejuusto ja appelsiini on melkein kuin herkullinen jälkiruoka. Lidlin vähärasvainen kreikkalainen jogurtti (ja Texas Pete) salaatinkastikkeena sitoo sinkoilevat salaatinkappaleet lohdulliseksi muhjuksi.  


8) Herkkupäivä. Lauantaisin on ollut herkkupäivä, joka tarkoittaa yleensä ruiskuoreen tehtyä hampparia ja puolisen pussia Panttereita. Hurjaa!

9) Seuranta. Homman konkretisoimiseksi on Excel, viikottaiset punnitukset ja mittanauha. Mitään muutosta ei peilissä näy. Toisaalta 300 gramman pettymys suistaa junan radaltaan silmänräpäyksessä.

10) Kohtalotoverit työpaikan kahvipöydässä.

11) Kannustava puoliso. Pus.

12) Kotitreeniä. Askelkyykyillä vessaan, lankkua läskiohjelmia katsellessa ja punnerruksia mainostauoilla. Edes joskus.   

Tämän pitäisi olla elämäntapauudistus (Miehen mukaan), mutta en ole halunnut ajatella vielä niin pitkälle. Kunhan pääsisi edes seuraavaan punnitukseen kunnialla.

Hyvä, että tuli kirjoitettua. Ettei unohdu aamuksi.